Mitäänkö ei olla opittu?

Maanantaiklubilla 6.10. käytiin keskustelu otsikolla "Mitä Kauhajoki opettaa?". Tänään tuntuu siltä, ettei kaikista puheista ja lupauksista huolimatta ole opettanut mitään.

Vallilan amiksessa opiskeleva mieheni soitti puolen päivän aikaan ja kertoi, että koulupäivä keskeytettiin uhkausviestin vuoksi. Päätin olla panikoimatta, näitä uhkauksiahan on tullut ympäri Suomea valtavat määrät, eikä mitään nyt ollut sattunut. 

Vakavasti kuitenkin joka ikinen uhkaus pitäisi ottaa, ja tätä ei tunnuta ainakaan Heltechissä (jonka yksikkö Vallilan amis ja myös oma entinen kouluni on) tajuavan. Myöhemmin tänään nimittäin selvisi, että uhkaukset oli lähetetty koulun rehtorille sekä muutamalle opettajalle jo aamukahdeksalta. Koulu päätettiin tyhjentää puoli kahdeltatoista.

Mitä tuon kolmen ja puolen tunnin aikana rehtori ja nämä muutama opettajaa ovat odottaneet? Ilmeisesti edes muulle henkilökunnalle ei tietoa oltu välitetty. Poliisit "vartioivat" koulurakennusta jo aamulla ennen sen tyhjennystä, mutta pelkällä tarkkailulla olisivat voineet pysäyttää ehkä singon kanssa sisään pyrkijää - koulureppuun kun mahtuu vaikka mitä.

Tässä valossa Heltechin rehtorin Antti Virtasen kommentti Hesarissa 25.9. tuntuu todella tyhjänpäiväiseltä. Virtanen sanoo kaksi päivää Kauhajoen tapahtumien jälkeen: "Viimeistään nyt on ymmärrettävä, että koulu ei ole enää sellainen paikka, jossa ei voisi tapahtua käsittämättömiä asioita. Meilläkin on tarkastettu varauloskäynnit ja koulutettu opettajia vaaratilanteita varten."

Ilmeisesti kouluun kohdistuvaa uhkailua ei kuitenkaan pidetä riittävänä vaaratilanteena. Mitä sitten pidetään?

Opiskelijoita unohdettiin

Julkaistu 1.9. Metro-lehden mielipidepalstalla.


Metro (29.8.) uutisoi: "Suurin osa opiskelijoista tyytyväisiä talouteensa". Jutun pohjana käytetyn tutkimuksen tehnyt Nordea on kuitenkin valinnut aineistonsa varsin epäammattimaisesti.

Suurin osa 1100 yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijasta ei voi edustaa suurinta osaa suomalaisista opiskelijoista. Korkeakouluopiskelijoiden lisäksi opiskelijoita lienevät myös Suomen lähes neljännesmiljoona lukiolaista ja ammattikoululaista.

Monet opiskelijoita koskevat taloudelliset epäkohdat ovat toki keskiasteen ja korkeakoulujen opiskelijoille pitkälti samoja: Juuri voimaan tulleesta pienestä korotuksesta huolimatta opintoraha riittää tuskin vuokran jälkeen ruokaan, vanhempien tulot vaikuttavat vielä täysi-ikäisenkin opiskelijan opintotukeen ja esimerkiksi asuminen ja liikkuminen on Helsingissä jatkuvasti kalliimpaa.

Opiskelijatutkimuksia tekevän pankin ja tuloksia julkistavan lehden kuitenkin toivoisi huomioivan myös keskiasteen opiskelijat ja pitävän lukiolaisia ja ammattikoululaisia ihan oikeina opiskelijoina.

Jonkun toisen ongelma

Tein eilen pakosta pienen tutkimuksen ihmisten empatiakyvystä ja vartijoiden mielenkiinnosta duuniaan kohtaan.

Itiksen metriksellä oli nuorehko mies sammuneena ja ilmeisen huonossa kondiksessa. Kännykkä ja ostoksetkin olivat kuin tarjolla kenelle tahansa ohikulkijalle. Asema oli jatkuvasti täynnä ihmisiä ja pää kundin suuntaan kääntyi varmasti jokaisella. Ilmeet vaihtelivat paheksuvista välinpitämättömän kautta sääliviin.

Yritin hetken herätellä kundia ja kysyä tarvitsisiko apua, ja kun en saanut selvää vastausta, kävin etsimässä kauppakeskuksesta lähimmät vartijat. Josko kundi niiden avulla olisi päässyt parempaan paikkaan selviämään. Ensimmäinen vastaus vartijoilta oli, ettei asema kuulu heidän toimivalta-alueeseensa. Lupasivat kuitenkin pyynnöstäni ilmoittaa muille vartijoille, joiden aluetta asema oli.

Laiturille palattuani annoin ensimmäisen metron mennä ohi. Ajattelin, että seuraan ettei kundille käy mitenkään, ja samalla mielenkiinnosta sitä, kauan vartijoilla tulemisessaan kestää. Lopulta seisoin siinä melkein puoli tuntia.

Jokainen Itäkeskuksessa iltapuolella käynyt tietää, että paikka on täynnä vartijoita - en siis millään jaksa uskoa, että heillä kaikilla olisi ollut tätä kiireellisimpiä tehtäviä tuon puolen tunnin ajan.

Puolen tunnin aikana kundia kävi mun lisäkseni kaksi ihmistä herättelemässä: Vanha nainen, joka pelasti kädestä putoavan kännykän ostoskassiin, lähti kun kerroin pyytäneeni vartijoita apuun. Nuori nainen, joka ainakin nimeltä jopa tunsi miehen, lähti kun ei saanut tätä hereille.

Tilannetta on hyvä verrata viimeviikkoiseen Eespäin-lehden jakoprojektiini: Ylimääräiset lehdet nojasivat muovipussissa Hagiksen Sampon kivijalkaan minusta muutaman metrin kauempana. Puolen tunnin aikana huomattavasti useampaa kuin kolmea ihmistä kiinnosti tuo mystinen, ehkä joltakin unohtunut tai ehkä jotain arvokasta sisältävä muovikassi - yksi mies jopa lähti sisään kunnolla kurkkaamatta kantamaan sitä mukanaan.

Tämähän ei sinänsä ole mitään uutta ja yllättävää. Tavara kiinnostaa, se ehkä viedään jopa löytötavaratoimistoon, mutta huonossa kunnossa oleva tuntematon ihminen on ihan toinen juttu. Mieluiten oltaisiin huomaamatta tai ainakin hirveän kiireisiä.

Intti on hulluksi tekevä vankila?

Nukahdin tänään univajeen ja harvinaisen leppoisan sunnuntaifiiliksen takia päikkäreille.

Näin unta, jossa menin tapaamaan oikeasti tällä hetkellä intissä olevaa kaveria vankilaan. Vankilassa ei hyväksytty vieraita, joten jouduin jotenkin pujahtamaan salaa sisälle. Paikka oli ankea, iso aidattu piha, jonka aitojen varjoissa seisoskeli pelottavan näköisiä korstoja isoissa jengeissä.

Löydettyäni kaverini syrjästä lukemasta tapasin myös yhden vanhan opettajani. Hän oli vankilan oloissa muuttunut normaalista hyväntuulisesta sekopäästä aidosti hulluksi. Yritin rohkaista ja rauhoitella naista, kunnes vartijat äkkäsivät minut ja ryhtyivät agressiivisesti häätämään alueelta pois.

Juuri portille päästyäni törmäsin vielä vanhaan koulukaveriin. Kysyin häneltä syytä vankilaan joutumiseen, mutta siitä vartija vasta raivostui ja yritti työntää minut portista ennen kuin kuulisin vastauksen. Jotenkin aavistin, että asiaan liittyi todella hämäräperäiset ja salaiset vartijoiden koulutukset. Mielessäni kävi, mihin metroasemien vartijoita oikeasti koulutetaankaan...

Portin ulkopuolelle oli kuitenkin saapunut valtava lauma isoja vuohia tai laamoja sekä jonkin sortin "intiaaneja", niinkuin minulle kerrottiin. Intiaanit, jotka eivät kylläkään näyttäneet miltään tietämiltäni oikeilta intiaaneilta, ryhtyivät hyökkäämään vankilaan. Laamat rynnivät ja kaatoivat aidat, minä juoksin vankien perässä karkuun johonkin puutarhaan.

Vaikka piilouduimme tosi huolellisesti puutarhan lehdettömiin pensaisiin, intiaanit huomasivat meidät. Yritin puolustautua erästä intiaanityttöä (joka oli aseeton kuten heistä jokainen) vastaan nappaamalla vieressäni seisseen naisen päästä oranssin jättiananasrenkaasta tehdyn hatun ja työntämällä tyttöä sillä kauemmaksi.

Tyttö puraisi hatusta palan ja söi sen. Minäkin ryhdyin syömään hatusta paloja, aloin puhua tytölle ja yritin siten saada hänet kauemmas muista pensaissa piileskelleistä. Yhtäkkiä tyttö ilmoitti meidän juuri syöneen tappavan myrkyllistä jättiananasta ja oksensi tottuneesti myrkyt elimistöstään. Heräsin kuolattuani tyynyni märäksi yrittäessäni "oksentaa" myrkkyjä pois.

Sellainen rauhallinen ja leppoisa sunnuntaipäivä.

Ei sukupuoli- vaan tasa-arvosota

Seuraava mielipidekirjoitukseni julkaistiin uusimmassa Viestintäalan ammattiliiton lehdessä Kirjatyössä.
Pietilän kolumnin voi lukea täältä.


Jyrki Pietilä kirjoitti kolumnissaan (Kirjatyö 2/08) toimittajien viime aikoina suosimasta teemasta, miesten ja naisten vastakkainasettelusta. Hänen mukaansa tasa-arvovaltuutetun käsittelemät ongelmat, kuten miesten ja naisten hiustenleikkuun erilainen hinnoittelu, ovat "aikuisviihdettä huvittavimmasta päästä". Esittipä Pietilä jopa tasa-arvovaltuutetun toimiston lakkauttamista.

On käsittämätöntä, että Suomessa vielä puhutaan tasa-arvoasioista tällaisella Pietilän harrastamalla naureskelun ja vähättelyn tasolla. Olisiko hiusalan hinnoissa korjattavaa, jos asiakkaat jaoteltaisiin karvan värin mukaan? Jos vaaleaverikkö maksaisi tuplasti sen mitä tummatukkainen?

Tasa-arvovaltuutetun lausunnoista (sivustolta www.tasa-arvo.fi) löytyy toki liuta muitakin käsiteltyjä tapauksia: on syrjintäepäilyjä viran täytössä ja palkkauksessa, työsuhteen päättämisiä raskauden takia sekä vuokra-asunnon välittämistä vain naisille, koska ovat omistajan mukaan siistimpiä kuin miehet. Minusta nämä esimerkit eivät kuulosta viihteeltä lainkaan.

On myös syytä muistaa, että tasa-arvovaltuutetun tehtävä on valvoa tasa-arvolain toteutumista. Jos tämä laki koetaan turhaksi, olisi kritiikki syytä osoittaa lain säätänyttä eduskuntaa kohtaan. Pietilän pyyntöön nuorille toimittajille siitä, että maailmaan voi ottaa muitakin näkökulmia kuin sukupuolten väliset erot, voin toki yhtyä. Itse pyytäisin vanhoja toimittajia aidosti tarttumaan epäoikeudenmukaisuuksiin nimenomaan tasa-arvon nimissä, sukupuolista riippumatta.